Ulkoistaminen pitäisi ulkoistaa sisäistämällä sisäinen ajattelu!

Yritykset ulkoistavat toimintojaan sellaisella vauhdilla että Intiassa on pian työvoimapulaa ja suomalaisten pitää muuttaa sinne tekemään töitä suomalaiselle firmalle?!

Maailmalla siirretään toimintoja takaisin yrityksiin kun ulkoistaminen onkin osoittautunut kalliimmaksi ja laadullisesti heikommaksi kuin  alkuperäinen toimintamalli.

Meillä sinisilmäisesti uskotaan että Intiassa työ on halvempaa kun 10 insinööriä saadaan yhden kotimaisen hinnalla. Joo kyllä näinkin, mutta siellä tarvitaankin 10-12 kaveria tekemään yhtä laadukasta ja samassa tahdissa kuin muu prosessi.

Toinen huolestuttava asia ulkoistamis-innokkailla yrityksillä on elintärkeiden toimintojen siirtäminen pois yrityksen hallinnasta ja valvonnasta. Rutiinitoimintoja voidaan ja onkin järkevä siirtää ulkopuolisten yritysten tehtäväksi, mutta herranenaika älkää nyt siirtäkö pois olennaista osaamista yrityksestänne.

Huomaatte vielä joku päivä ettei teillä ole mitään yrityksessä josta joku olisi valmis maksamaan.

Työelämästä ja yrityksistä pitää löytyä sellaista joustoa että fiksut ihmiset  ja työt pysyvät kotimaassa eivätkä ihmiset tai yritykset ulkoista itseään ja tärkeitä toimintojaan muille maille vierahille jossa ne eivät tuota mitään lisäarvoa kotimaalle.

Mainokset

Kilpailukyky, tehokkuus…tuttuja sanoja, ei vain nyt juuri muistu mieleen?

Kun sosiaalisessa mediassa kuuntelee kouluttajien ja konsulttien valitusta siitä miten hankalaa yrityksiä on saada kehittämään ja muuttamaan liiketoimintaansa kilpailukykyisemmäksi ja tehokkaammaksi, tulee väkisinkin mieleen että onko meillä liian vähän aikaa puusta tippumisesta ja agraariyhteiskunnasta digiyhteiskuntaan siirtymisestä.

Uskoisin ettei kukaan lähtökohdin vastusta kehitystä ja liikevaihdon kasvua, mutta olisiko syynä mietintävaiheessa takaraivosta iskevä sotien jälkeinen geeniperimä joka sanoo että vanha ja vakaa on turvallista ja muutos tuo epävarmuutta.

Olisiko tässä yksi syy miksi suomalainen tekee hienoja tuotteita, mutta harva uskaltaa ottaa riskiä ja lähteä kasvamaan ja kehittämään bisnestään ja veneilemään tuntemattomille vesille. Samaan aikaan ruotsalaiset ovat perustaneet menestyviä alojensa johtavia yrityksiä maailmanlaajuisesti, heillä ei olekaan sota-aikojen kokemuksia muualta kuin kirjallisuudesta ja elokuvista.

Luulisi että meillä on taisteluhenkeä pienenä kansana näyttää muulle maailmalle mitä me osataan. Menestystarinoita voitaisiin rakentaa paljon enemmän kuin yksi hissifirma ja muutama peliyritys.

Osaamista yrityksissä ja ihmisissä on, uskaltakaa satsata myyntiin ja markkinointiin ja rakentakaa hienoja tarinoita tuotteistanne ja yrityksistänne.

Työ on pitkäjänteistä, eikä valmistu sillä että pidetään henkilökunnalle yksi koulutus ja odotetaan ihmeen ilmestymistä tulosriville.

Omistajien ja yritysjohdon pitää ensin itse sitoutua pitkäaikaiseen ja jatkuvaan muutokseen, vasta sen jälkeen voidaan edes kuvitella että saadaan henkilökunta asian taakse.

Kehitys vaatii koulutusta, hyvät mittarit joita voidaan seurata, palautetta, keskustelua ja tarvittaessa suunnan korjausta ja kaikkea näitä säännöllisesti.

Jos tämä olisi ilmaista, helppoa ja kivutonta, kaikki tekisivät niin.

Menestyjät erottuvat sillä että he satsaavat henkilökuntaansa, tuotteeseensa, palveluunsa ja asiakkaihinsa.

Jos näihin ei ole valmiutta satsata, kannattaa miettiä miksi yleensä lähtee maanantaina työpaikalle.

DSC_0132

 

Razism Sucks!

Minä en pidä rasismista enkä rasisteista olivat ne minkävärisiä tahansa.

En pidä siitä että joku katsoo että hänellä on oikeus laittaa toisia ihmisiä alempiarvoiseen kastiin sen takia että joku on erivärinen, eri sosiaaliluokasta, erilaisesta uskonnosta tai jotenkin sukupuolisesti orientoitunut erilailla.

En pidä piipittävistä homoista, mutta se ei johdu homoudesta vaan piipityksestä, enkä värinsä takia ongelmistaan valittavista tummaihoisista, sekään ei johdu väristä vaan asenteesta, enkä romaaneista jotka luulevat saavansa tehdä yhteiskunnassa mitä tahansa koska ovat romaaneja. Ei minulla ole mitään ketään vastaan joka noudattaa samoja sääntöjä kuin muutkin. En pidä Amerikkalaisista jotka kokevat olevansa syyttömiä Arabien uhreja eivätkä ymmärrä miksi heidän maansa on siihen tilaan itsensä laittanut, ei se ole perusamerikkalaisen vika, vaan se on heille opetetun ajatusmallin vika. En myöskään ymmärrä länsimaissa vallitsevaa jakoa miehiin ja naisiin töissä tai missään muuallakaan, töitä pitää saada ja palkkaa pitää maksaa työstä ei sukupuolesta. Naisyrittäjyys on ok, mutta  onko se joku itseisarvo että nainen on yrittäjänä vai se että on yleensä yrittäjä. En ymmärrä sukupuolikiintiöitä, johtokuntiin pitää valita päteviä ja haluavia ja kykeneviä ihmisiä riippumatta mitä killuttelee haarusvälissä.

Mustaihoinen on yhtä rasistinen valkoista kohtaan ja Homot heteroja kohtaan ja duunari kapitalistia kohtaa, joten kukaan ei voine toista syyttää.

Todennäköisesti Johan Af Grannin ystävät avaruudestakin ovat rasisteja.

Minä pidän tavallisista mukavista ajattelevista ihmisistä riippumatta siitä ovatko vihreitä tai onko tissit tai ei. Kusipää on kusipää on se minkä värinen tai uskontoinen tahansa.

Aatu ja Stalin olivat toimissaan aika tehokkaita, valitettavasti, mutta jotta tällainen tulevaisuus voitaisiin välttää tarvitaan huomattavasti enemmän ymmärrystä, hyväksyntää ja anteeksiantoa kuin tuntuu olevan liikkeellä. Huonompina aikoina ongelmista on aina helpompi syyttää muita ja kohde on helpompi valita siitä ryhmästä joka eroaa omasta viitekehyksestä.

Suvaitsevaisuutta tarvitaan valtavasti lisää tänne meidän pikku maapallolle tai muuten olemme vähän ajan päästä kaikki toistemme kurkuissa kiinni, Linkola tosin olisi tyytyväinen kun väki vähenisi, mutta jos nyt kuitenkin luonnollista tietä mieluummin!

 

 

 

Yritysten Puhelinmarkkinointi on Pers..tä!

Minulle soittavat nykyään vain ainoat ystäväni puhelinmarkkinoijat. Haluan vaihtaa ystäväpiiriäni.

Kun soitetaan oikeasti siitä yrityksestä jota edustetaan, ollaan vielä jotenkin pää vedenpinnan yläpuolella, mutta… sitten kun soittajana on call centerin kaveri jonka tehtävänä on buukata tapaamisia…silloin on vastaanottajalla oltava hyvät hermot, isot korvat ja pieni suu jottei tulisi pilattua toisen hienoa valmiiksi MINUA varten suunniteltua puhelinkeskustelua.

Jos ulkoistat yrityksesi puhelinmarkkinoinnin ja etenkin kun myyt menestysyrityksesi palvelua kohdennettuna minun yritykselle, niin älä nyt jesuksen talipää laita jotain soittoautomaattia kertomaan puhelimessa valmiiksi kirjoitettua tekstiä. Jos ei kiinnosta selvittää mitä me teemme ja miten te voitte auttaa meitä menestykseen, niin ei liene kovin suuri yllätys että työnnän tarjouksenne tapaamisesta niin syvälle sinne minne ei aurinko paista. Eikä muuten tule paistamaan tulevaisuudessakaan, on se sellainen musta aukko jonne mahtuu kaikki nämä yritykset.

Hoitakaa itse omat puhelinmarkkinointinne, jos ette ehdi niin ottakaa lisää jengiä tai hoitakaa nykyiset asiakkaanne paremmin.

Ymmärrän että asiakashankinta on kovaa duunia, mutta miettikää mitä olette tekemässä ja kenelle, muuten aloitan viikottaisen paska-yritys ilmiantoringin ja kerron kaikille kaikissa mahdollisissa medioissa kuka tuottaa surkeinta paskaa mitä tällä viikolla löytyy.

 

 

Tarjolla hyvä elämä…irtisano itsesi…heti, ainakin asenteistasi!!!

Tuntuuko aamuisin ettei oikein huvita lähteä töihin?

Teetkö sellaista työtä mitä et koskaan haaveillut, olet vain jämähtänyt ensimmäiseen tai toiseen työpaikkaasi?

Oletko ollut jo vuosia töissä paikassa tai työssä joka ei ole pitkään aikaan kiinnostanut tai antanut haasteita?

Olet iltaisin niin väsynyt että et jaksa lenkkeillä kuin sipsipussin ja kaukosäätimen välillä?

HANKI ELÄMÄ!

Olisi tarjolla hyvä elämä  ja mielenkiintoinen tulevaisuus…kiinnostaako?

Nyt tuli se ikävä puoli, sinun pitää ITSE päättää mitä oikein haluat tulevaisuudeltasi. Kirjoita paperille mitä haluaisit tehdä jos mikään ei estäisi.

Sitten päätät minne suuntaan haluat lähteä ja aloitat elämäsi muuttamisen parempaan suuntaan, itseasiassa se alkoi jo kun kirjasit mitä haluat.

Ei se välttämättä vaadi irtisanomista, mutta sinun haluamisesi sen vaatii ja keskustelun esimiehesi kanssa siitä mitä SINÄ haluat.

Sitten vain kohti uusia seikkailuja ja parempaa elämää.

Opettajan velvollisuus ja oikeus mitä ne ovat?

Opettajista on tulossa samanlainen ryhmä kuin vankilan vartijoista. Oppilailla ja vangeilla on oikeuksia muttei velvollisuuksia, opettajilla ja vartijoilla velvollisuuksia muttei oikeuksia.

Maalaisjärjellä Alppilan koulun tapahtumat on helppo laittaa järjestykseen tietämättä mitä oikeasti on tapahtunut. Jos oppilas on aiheuttanut vaaraa muille oli hänet poistettava vaikka sitten fyysisesti, jos taas kysymys on oppilaan päänaukomisesta, olisi opettajan se pitänyt kestää.

Se miten opetushallitus on tämän ohjekirjaansa kirjannut ei liity tähän maalaisjärkeen mitenkään.

Toivottavasti tällainen tapaus hoidetaan asiallisesti järjellä eikä byrokratialla.

Jos oppilaalla olisi vaikka ollut linkkuveitsi, olisi keskustelu aivan toisenlaista.

Eikö opettajallakin ole samat oikeudet kuin muillakin kansalaisilla, vai?

Jos tämä oppilas jää tässä jutussa voitolle, voitaisiinko tehdä haastattelu 10 vuoden päästä ja katsoa onko hänestä tullut yhteiskuntakelpoinen yksilö?

Jos kouluissa ei voida kuria pitää, niin meillä vanhemmilla ja urheiluseurojen vetäjillä on entistä suurempi velvollisuus pitää antennikatkojat kiinni normi arjessa ja kasvattaa heistä oikeita ihmisiä.

 

Ruokakaupat roskakoriin!

DSC00288

Pari keskusliikettä (ei nyt juuri tule mieleen nimeltä) hallinnoivat Suomalaisen ruokakassia tuomatta siihen juurikaan lisäarvoa.

Logistiikka on hoidettu kohtuullisesti laittamalla kauppoja meidän kuluttajien lähettyville jotta voimme kiitollisina vaeltaa kauppaan valitsemaan joko Pirkka tuotteen tai Pirkka tuotteen tai jonkun muun jonka ketjun armoitettu sisäänostaja on meille suuressa armossaan valinnut.

Mitään muuta palvelua ei keskusliikkeet kuluttajalle tarjoakaan. Suomalainen pieni valmistaja tai maahantuoja saa olla kiitollinen jos saa tuotteitaan valtakunnalliseen valikoimaan kun sielläkin eri kategorioita hallinnoi pari isompaa valmistajaayhdessä parin keskusliikkeen kanssa.

Jos keskusliikkeet eivät tulevaisuudessa kehitä toimintojaan kuluttajaa varten, kuluttaja ostaa palvelunsa siltä joka sen tekee.

Olisi kutkuttavaa nähdä sellainen tilanne että Suomeen rakennetaan sosiaalisessa mediassa toimiva ”koko kansan ruokapiiri” jota joku yritys tms. hallinnoisi ja hakisi kuluttajille tuotteita joita kuluttajat haluavat ostaa sekä tukkureiden ja valmistajien tuotteita joita ei normikaupasta saa . Tuotteet kerättäisiin toimittajilta tilausten mukaan yhteen logistiikkakekukseen ja jaettaisiin vaikka viikoittain tai 2 viikon välein eri kaupunkeihin sovittuihin jakelupisteisiin. Näitä voisi sitten olla vaikka yksityiset kauppiaat jotka saavat provision välitetystä tavarasta tai joku paikkakuntalainen joka ottaa asian hoitaakseen. Toimittajat saisivat tuotteistaan hieman paremman hinnan ja kuluttajat edullisemmat hinnat kun ketjut ovat pois välistä ryöstämästä.

Ei tämä K- tai-S-kauppoja lopeta, mutta tällä voitaisiin luoda kanava kuluttajalle saada tuotteita joita ei muuten olisi tarjolla ja etenkin kotimaisten pientoimijoiden tuotteita. Tämäkin valitettavasti tarvitsee jonkin keskitetyn toiminnon, muuten kuljetus ja muut kulut nousevat liian korkeiksi.

Edellinen Vanhemmat artikkelit

%d bloggers like this: