Väärinymmärretty Räisästonttu kulttuurin kimpussa

Kuristaja Kataisen tonttujoukon tinkimätön omatunto on kristillisten arvojen ehtymätön tulkki Räisästonttu Päivi Maria Räisänen.

Räisästonttu on ollut vankilassa enemmän kuin useimmat rosvotontut, joten hän tietää moraalista enemmän kuin me muut. Epäselvyyksien välttämiseksi, hän ei ole ollut siellä vastentahtoaan valtion vieraana, vaan asunut siellä , koska isätonttu oli siellä töissä.

Kun Räisästontulla on asiaa, hän kertoo asiansa niin viisaasti ja hienotunteisesti, että eihän sitä Toimittajatontut ymmärrä, vaan vääntävät selvästä asiasta saatanallisia säkeitä vaikka asia onkin lähempänä kirkollista epistolaa ja sekös Räisästonttua hieman korpeaa. Hän on kuitenkin tarkka, oikeudenmukainen ja vaatii kuria ja viime silauksen puheilleen hän hakee Isosta Tonttukirjasta. Siksi hänet onkin valittu sisäsiistin tonttuvaliokunnan johtoon.

Räisästontulla on aikamoinen ajojahti vahvojen olkapäidensä painolastina. Tätä varten ylipoliisitonttuakin on pitänyt ojentaa.

Pahamaineinen sarjahurmaaja on käsitellyt klassikoita, eikä syyllistä ole vielä saatu selville. Poliisi tontut ovat jo kuulustelleet tuntomerkkeihin sopivaa muumipappaa, mutta tunnustusta ei ole herunut.

Epäilykset ovatkin kohdistuneet skalpellimestari Atson Martiniin, jonka tiedetään olleen vuosia opissa kuululla Etelä-Pohjalaisella puukkojunkkarilla Jorma Ponulalla, taitaa kaksikolla olla jotain tekoa myös Pontikankeiton kanssa, kuka tietää.

Räisästonttu hakee oikeutta tinkittömästi ja tekee sen kansakunnan kärsimyksestä välittämättä, sillä hän tietää mikä totuus on, vapise siis Atson Marttiini, Räisänen ei jätä alttoviuluakaan kääntämättä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: