Kansalaisen välihuomautus hallitukselle

Hei Jutta, Jyrki ja muut sankarit. Lähestyn teitä nyt näin kirjeitse, kun keväästä huolimatta ei tunnu ministeriöihin järjen valoa paistavan.

Ajattelitte sitten korjata talouden ALV:a nostamalla, aivan nerokas ajatus, tullee tuomaan aivan yhtäpaljon rahaa valtion taskuun kuin autoveron ja viinan hinnan nosto.

Sovitaan että älkää nostako yhtä prosenttia, vaan nostakaa kymmenen, niin ei tarvitse olla koko ajan nostamassa.

Yritysveronkin on joku hölmöyksissään mennyt alentamaan, ei muuta kuin sama progressio kuin palkansaajalla, eihän muuten tasa-arvo toteudu.

Köyhiltä verot pois, asuminen, ruoka ja viina ilmaiseksi ja joku pieni kansalaispalkka olisi kiva ylläri.

Ihan oikeesti hei; ensimmäiseksi peruuttakaa kunnilta viiden vuoden karenssi irtisanomisista, muuten kunnat liittyvät kunta kerrallaan kunnes eläkeikä koittaa. Valtion tulosiirroilla kulut kunnille ja rahat valtiolle-projekti ei ole oikein toiminut, vaan olisi säästettävä valtion ja kunnallishallinnosta yhteisesti, eikä tehdä kulusiirtoja.

Laittakaa julkiset konsulttikulut seis yhdeksi vuodeksi, ei sillä maailma kaadu, mutta moni turha tutkimus, joka ei perinteisesti johda mihinkään konkreettiseen toimenpiteeseen, voisi odottaa tulevaisuuteen. Se säästäisi virkamiesten aikaa fiksumpaan tekemiseen. Tarjotkaa virkamiehille mahdollisuutta (määrätkää) jäädä osa-aikaeläkkeelle tai varhennetulle ja lakkauttakaa byrokratian virkoja. Tehkää kansalaisen ja byrokratian kohtaamisesta yksinkertaista ja poistakaa päätöksenteosta kerrokset.

Virkamiesten työsuhteet pitää saattaa saman lain alle kuin yksityisenkin puolen työsuhteet. Leikatkaa yli 5000 euron palkkoja vaikka väliaikaisesti, se luo kansalaisille uskoa siihen että virkakoneistokin on oikeasti mukana talkoissa.

Nostakaa ensi vuonna veroprosenttia 1-1,5 % yli 3000 ansaitsevilta, mutta väliaikaisesti max 2 vuotta.

Älkää koskeko ALV:oon, jos haluatte lisää verotuloja, tiputtakaa autoveroa ja viinan verotusta, jotta saadaan ulkomaan rahat kotiin.

Tulen ILMAISEKSI konsultoimaan, 24/7 just call me.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: