Nalleista, verotuksesta ja muista metsän asukeista

Verottaja on herännyt ja huomannut metsän eläinten karkaavan ulkomaille verottajan karvaisen käden ulottumattomiin. Muutama punaniskainen vasemmistolainenkin on ollut huolissaan kun heidän omaisuuttaan viedään pois maasta.

Hiphei kaikki kommunistit ja muu metsän väki, olemme vuodessa 2014, jolloin etenkin varakkaat ihmiset asuvat ja työskentelevät jo suureksi osaksi ulkomailla, heidän lapsensa ovat ympäri maailmaa, ei heillä ole suuria siteitä kotimaahansa.

Vain maltillisella veropolitiikalla voidaan pitää varakkaiden omaisuus sijoitettuna armaaseen kotimaahan.  Ei kai kukaan usko että Nalle tai Ehnrootit olisivat keränneet omaisuutensa lahjoittaakseen sen valtiolle ilman järkevää verosuunnittelua, eikä kukaan muukaan meistä, jos takataskussa olisi suurempi omaisuus.

Maailma on niin lähellä kaikkia, että sijoitusomaisuus voidaan siirtää nanosekunnissa verotusystävällisempään maahan aivan laillisesti.

Näin pienen maan kuin Suomi, olisi veronkiristysten sijaan luotava edullinen verotusmalli ulkomaisille sijoituksille ja eläkkeille, jolloin saataisiin raha jäämään kotimaahan, sekä maahantuotua ulkomaista pääomaa, sekä varakkaita eläkeläisiä sijoittumaan Suomeen Espanjan sijaan.

Ryöstökalastajalle jää ennenpitkää tyhjä nuotta ja siitä on hankala perheelle elantoa laittaa

Eilinen

Eilinen meni jo, elä tänään

Yesterday was good, today is best

Eilen oli vain ajatus, tänään on toteutus

Eilen luulit, tänään tiedät

Eilen olit, tänään olet

Eilen opit, tänään osaat, huomenna opetat

Eilinen on historiaa, tänään teet huomisen historiaa

 

Elätkö, vai odotatko elämää?

Monien ihmisten kanssa keskustellessa kuulee heidän haaveilevan tulevaisuuden onnellisuudesta, vapaa-ajasta ja mitä nyt kenenkin onneen kuuluu.

Sehän on hienoa, että on haaveita ja toiveita tulevaisuuden suhteen, mutta harvoin kuulee kenenkään kertovan asioista joista tällä hetkellä on onnellinen ja iloinen.

Useimmilla meillä on suuria vaikeuksia nähdä ympärillämme olevia pieniä onnellisuuden pisaroita ikävyyden meressä.

Ihmiselle on valittaminen luonnollisempaa, tai ainakin helpompaa kuin olla onnellinen, joka vaatii hieman viitseliäisyyttä.

Kun aamulla avaa silmänsä, voi olla iloinen jo siitä että pystyy avaamaan silmänsä, sitten voi olla iloinen siitä että voi herätä omassa sängyssä omassa kotona, lintujen laulusta, kevätsateesta, auringosta.

Jokaisesta asiasta voi olla iloinen ja onnellinen, kysymys on asenteesta ja siitä mihin energiansa kuluttaa. Harva meistä ei haluaisi olla onnellinen ja iloinen, eikä se tarkoita sitä että pitää olla suu korvissa koko ajan. Toisten ilostuttamisella saa itselleen hyvän mielen.IMG_0231

Älä murehdi asioita joihin et voi vaikuttaa, kuluta energiasi asioihin joilla voit parantaa omaa ja muiden päivää.

ÄLÄ SIIS ODOTA ONNELLISUUTTA, VAAN OTA SE ITSELLESI JO TÄNÄÄN

%d bloggers like this: