Pelkuripoliitikot huutelevat rantasaunalta ohjeita heikoille jäille!

On taas se aika kun ystävämme poliitikot hakevat meiltä mandaattia itselleen oman tulevaisuutensa sankaruuteen.

Muutoksen tuulet puhaltavat ehdokkaiden puheissa niin, ettei vanhoilla konkareillakaan tupee pysy kiinni päässä.

Vaalien jälkeen toteamme taas kerran, etteivät nämä oman elämänsä sankarit saa muutoksia kuin taksiseteliensä määrään, tasapäisten joukko marssii sisään eduskuntataloon lasittunut katse äänestysnappuloita tuijottaen aivonystyröiden raksuttaessa; oliko punainen nappi kyllä vai vihreä…sama tuo, nyt painan äkkiä jotain nappia, jotta pääsen pullakaffille tärkeiden edustajakolleegoiden kanssa. Pikku lipaisu aina silloin tällöin varmistaa valiokuntapaikan ahkeralle edustajalle.

EDUSKUNTA: JONNINJOUTAVIEN JOUKKO MYÖTÄILEE TOINEN TOISIAAN RIIPPUMATTA PUOLUEKIRJAN VÄRISTÄ.

Soinin porukka ei ole saanut muuta aikaiseksi kuin jollotusta Kreikasta, vastuunottoa ei ole näkynyt, eikä muillakaan paljon ole hurraamista.

JOS JÄTETTÄISIIN TÄNÄ VUONNA PUHEET POIS JA TEHTÄISIIN OIKEASTI JOTAIN KONKREETTISTA ISÄNMAAN HYVÄKSI.

Lopetetaan vuosikausien selvitystyöt ja otetaan riski ja kokeillaan käytännössä olisiko joku malli toimiva. Jos ei ole niin kokeillaan jotain muuta.

Annetaan virkamiehille ja poliitikoille valta tehdä asioita, mutta myös vastuu tekemisistä.

Ei kierrellä eikä kaarrella, jos on paskat housuissa, niin sanotaan se, vaihdetaan housut ja kohti uusia seikkailuja.

Älä anna ääntäsi pelkurille, joka ei uskalla olla eri mieltä ja ajaa muutoksia riippumatta siitä vaikka hänet ristiinnaulittaisiin matkalla kohti parempaa huomista.

En muuten viitsi edes kommentoida III-olut asiaa.

Mainokset

Vaalit tulossa, haluatko ääliöiden hoitavan yhteisiä rahojamme?

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus taas haastatella eduskuntavaaliehdokkaita, vaikka että mitä setä/täti on ajatellut tehdä minun, perheeni ja yritystoimintani elinmahdollisuuksien edistämiseksi jos pikku ääneni sinulle annan? Sitten voisi vielä ketkulta kysyä miten hän vaalien jälkeen aikoo todistaa lupauksensa toteutuneeksi. Sitten ylös kaikki puh.nrot ja meiliosoitteet, kotiosoitteet ja lasten nimet ja lupaus että voit soittaa 24/7 aina kun joku asia painaa mieltä. Lopuksi voi vielä kysyä että lainaako viisikymppiä. Jos on niin hölmö että nämä kaikki antaa niin ei muuta kuin äänet tälle sankarille, sinne vaan kaltaistensa joukkoon ja taas on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

%d bloggers like this: