Kisälli, siinäpä vasta sälli!

Suomessa sadan vuoden aikana rakennetut rakenteet on räjäytettävä ja palattava muutamissa asioissa hieman taaksepäin.

Tulee luoda järjestelmä joka tukee oppisopimuskoulutusta siten että nuoret ja miksei vanhemmatkin pääsevät työelämään kiinni aluksi kisälliksi ja siitä sitten ammattiin pykälä kerrallaan edeten, kuten tehtiin aikoina jolloin muuta koulutusjärjestelmää ei ollut olemassa.

Meillä on mystinen järjestelmä jossa koulun loputtua mennään työelämään ja alusta alkaen pitää saada ammattilaisen palkka. Silloinhan vasta opettelu alkaa ja tätä varten pitää olla palkkausjärjestelmä, jossa esim. aluksi ensimmäisen vuoden aikana saa 50% ammattilaisen palkasta, sitten 75% jne. kunnes osaa työt kuten alan ammattilainen ja saa täyttä palkkaa.

Tällainen systeemi on reilu ja luo kannustavan ilmapiirin joka on kaikille sama.

Ammattiyhdistysliike ja byrokraatit voisivat opetella uuden lauseen sanavarastoonsa:

KYLLÄ, ONPAS MIELENKIINTOINEN AJATUS, ME MIETIMME TÄTÄ HIEMAN JA ANNETAAN LISÄIDEOTA JA LÄHDETÄÄN TYÖSTÄMÄÄN TÄTÄ ETEENPÄIN HETI.

Tämä madaltaisi työllistämiskynnystä ja tämä voisi parhaimmillaan luoda vahvan siteen yritysten ja oppilaitosten välille, jolloin voidaan käyttää yritysten osaamista osana oppilaitosten koulutusta ja yritykset saavat motivoituneita työntekijöitä aluksi kohtuullisella kustannuksella. Tietysti tämä on projekti johon kaikkien pitää sitoutua pitemmäksi ajaksi, kuitenkin siten että molemminpuolin

kisällinaikana voidaan helposti sopimus purkaa jos onkin väärä kaveri väärässä työssä.

IMG_0199

Kilpailukyky, tehokkuus…tuttuja sanoja, ei vain nyt juuri muistu mieleen?

Kun sosiaalisessa mediassa kuuntelee kouluttajien ja konsulttien valitusta siitä miten hankalaa yrityksiä on saada kehittämään ja muuttamaan liiketoimintaansa kilpailukykyisemmäksi ja tehokkaammaksi, tulee väkisinkin mieleen että onko meillä liian vähän aikaa puusta tippumisesta ja agraariyhteiskunnasta digiyhteiskuntaan siirtymisestä.

Uskoisin ettei kukaan lähtökohdin vastusta kehitystä ja liikevaihdon kasvua, mutta olisiko syynä mietintävaiheessa takaraivosta iskevä sotien jälkeinen geeniperimä joka sanoo että vanha ja vakaa on turvallista ja muutos tuo epävarmuutta.

Olisiko tässä yksi syy miksi suomalainen tekee hienoja tuotteita, mutta harva uskaltaa ottaa riskiä ja lähteä kasvamaan ja kehittämään bisnestään ja veneilemään tuntemattomille vesille. Samaan aikaan ruotsalaiset ovat perustaneet menestyviä alojensa johtavia yrityksiä maailmanlaajuisesti, heillä ei olekaan sota-aikojen kokemuksia muualta kuin kirjallisuudesta ja elokuvista.

Luulisi että meillä on taisteluhenkeä pienenä kansana näyttää muulle maailmalle mitä me osataan. Menestystarinoita voitaisiin rakentaa paljon enemmän kuin yksi hissifirma ja muutama peliyritys.

Osaamista yrityksissä ja ihmisissä on, uskaltakaa satsata myyntiin ja markkinointiin ja rakentakaa hienoja tarinoita tuotteistanne ja yrityksistänne.

Työ on pitkäjänteistä, eikä valmistu sillä että pidetään henkilökunnalle yksi koulutus ja odotetaan ihmeen ilmestymistä tulosriville.

Omistajien ja yritysjohdon pitää ensin itse sitoutua pitkäaikaiseen ja jatkuvaan muutokseen, vasta sen jälkeen voidaan edes kuvitella että saadaan henkilökunta asian taakse.

Kehitys vaatii koulutusta, hyvät mittarit joita voidaan seurata, palautetta, keskustelua ja tarvittaessa suunnan korjausta ja kaikkea näitä säännöllisesti.

Jos tämä olisi ilmaista, helppoa ja kivutonta, kaikki tekisivät niin.

Menestyjät erottuvat sillä että he satsaavat henkilökuntaansa, tuotteeseensa, palveluunsa ja asiakkaihinsa.

Jos näihin ei ole valmiutta satsata, kannattaa miettiä miksi yleensä lähtee maanantaina työpaikalle.

DSC_0132