Minua ottaa pannuun, toivottavasti sinuakin

Minua todellakin ottaa pannuun tämä nykymeno.

Kaikki vaativat jotain, kunhan ei itse tarvitse osallistua tai ottaa vastuuta. Ihan sama mistä on kyse, palkoista, kouluruoasta, sosiaalieduista, lasten harrastuksista tai työntekemisestä.

Yhteistä suomalaisille on vain se että kovinkaan moni ei ole itse valmiita joko tinkimään jostain tai tekemään jotain toisten eteen.

Huonompina aikoina jostain koloista ryömii jengiä täyttämään keskustelupalstat yksioikoisilla yleistyksillään johtajien tai yritysten riisto-toimista joilla heidän hyvinvointiaan uhataan.

Tätä jengiä ei kiinnosta keskustelu, tärkeintä on oman mantran toistaminen ja tarpeeksi kovaa huutaminen, niin johan kapitalisti ymmärtää kun on kovaa sanottu.

Ei keskustelu ole paljoa sen parempaa  muuallakaan, mutta enpä ole koskaan kuullut kenenkään vaativan AY-johdolta palkan-alennusta. Totta totisesti valtion ja eläkeyhtiöiden johdon palkkioilla pitää olla joku tolkku.

Turhaa sen sijaan on itkeä yksityisten yritysten johdon palkoista, siihen ei meillä ulkopuolisilla ole juuri sanottavaa, kunhan ei jengiä laiteta ulos vain oman edun takia.

Mistä löytyy se suoraselkäinen poliitikko, joka käärii hihansa ja TEKEE päätöksiä.

Turhat hallintobyrokraatit virastoista hyödyllisempiin töihin, yli 1500 euron tuloista 1% lisää veroja. Julkisen hallinnon perusteettomat edut todella tarkkaan syyniin ja todellisia toimia työllistämisen edistämiseksi.

Se joka työllistää ensimmäisen työntekijän, ei pitäisi maksaa sivukuluja ollenkaan ensimmäiseen vuoteen jne.

 

Kuuleeko Suomi, we have a problem!

Suomella ja meillä suomalaisilla on käsillä muutama ongelma jotka vaativat toimenpiteitä riippumatta puoluekirjan, naaman tai auton väristä:

Jengi elää pitempään kuin meidän eläkerahat on laskettu riittävän.

Suuri ikäluokka on jättämässä työelämän ja sen mukana moni yritys jää ilman yrittäjää.

Valtionhallinto on aivan liian raskas tämänkokoiseen maahan.

Nuorille ei tunnu löytyvän työpaikkoja.

Eläköityville yrittäjille pitää saada nuoria oppisopimuskoulutukseen, jotta voimme saada yrityksiin jatkajia ja hiljainen tietotaito voidaan siirtää eteenpäin.

Tähän sukupolvenvaihdokseen pitää luoda malli jolla nuori yrittäjä saa rahoituksen yrityksen ostoon. Esim. yrityksen myyvä yrittäjä saisi jonkin veroedun kun lähtee tällaiseen ohjelmaan jolla työllistetään nuori ja jos hän vielä rahoittaa uutta yrittäjää alkutaipaleella.

Valtionhallintoa pitää keventää ja yksinkertaistaa, jolloin paperin pyörittäminen vähenee ja kansalaisen toiminta hallinnon rattaissa helpottuu.

Työllistäminen pitää olla nykyistä helpompaa ja aluksi halvempaa, jotta yrittäjä uskaltaa ottaa työllistämisen riskin.

Poliitikkojen, virkamiesten, AY-liikkeen ja työnantajapuolen tulee käydä keskustelua joka johtaa yhteisesti Suomen hyvinvoinnin kehittämiseen eikä oman perseensä puolustamiseen joka ei vie mitään asiaa mihinkään suuntaan

.IMG_0085

Tällä nykymenolla meidän takapuoli ei mitenkään voi kestää istumista kusiaispesässä vaan kavereiden on autettava sieltä pois.

Voi olla että on hyväkin että ajamme karille, koska sitten on vain yksi vaihtoehto selviytyä ja kaikki toimet on tehtävä niin että tekee kipeää, mutta ei kai kukaan ole sitä mieltä että haluamme olla Skandinavian Kreikka.

Tämä on ehkä sananhelinää, mutta jos otamme kaikki peukalon pois sieltä minne ei aurinko paista ja ryhdymme YHDESSÄ tekemään töitä tämän yhteiskunnan eteen, ei meillä ole mitään ongelmaa.

Anneli Jäätteenmäki kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa…

Pari vuotta sitten olin Lapualla Vanhan Paukun juhlissa ja kun tulin drinksulasi kädessä pöytään, horjahdin ja meinasin kaataa viereisen pöydän johon tokaisin: nyt meinasi tulla iso vahinko, oli vaarassa mennä nurin Lapuan kaupunki,EU, Kesko ja vielä YLE. Pöydässä istuivat Anneli jäätteenmäki, puolisonsa YLE:stä, Lapuan kaupunginjohtaja ja Keskon pääjohtaja.

Olisi pitänyt kaataa se pöytä. Miksi?

Anneli Jäätteenmäki kirjoitti jossain että yrityksiltä olisi pitänyt vaatia vakuus työllistämisestä kun yhteisöveroa pudotetaan 4%.
Minä en ainakaan työllistä tuolla perusteella yhtään ketään. Poliitikot on vekkulia jengiä, toisella kädellä annetaan 4, toisella kädellä otetaan 7 ja pitäisi olla jalomielisyydestä kiitollinen ja kirjoittaa vielä nimensä vakuutukseen jossa lupaa tehdä kuten he haluavat koska ovat olleet noin jalomielisiä. Maksan mieluummin sen 4 %.
Muutenkin on jotenkin kummallista heittää työllistämisvelvoite yrityksille. Pitäkää huolta toimintaympäristöstä jotta täällä on hyvä yrittää ja mahdollisuus menestyä ( myös yrittäjällä henkilökohtaisesti ei vain työntekijämäärässä) niin kyllä niitä työpaikkoja tulee, mutta ei niitä tule vaatimalla.
En minä valita, täällä on kohtuullisen hyvä yrittää ja joku voi joskus arvostaakin, tuo velvoittaminen vain ottaa jotenkin pannuun.

Kiitos makeisverosta, yritysten myyntieurot ovat kasvaneet mukavasti, siis kasvua on tuettu, kilot ovat laskeneet, mutta sehän on hyvä, pysyy hampaat paremmassa kunnossa.

Kiitos ALV:n muutoksista, tilitoimistot ovat työllistyneet yhdessä ohjelmistotarjoajien kanssa.

Kiitos kaikenlaisista veropäätöksistä, ei ole tarvinnut tuudittautua varmaan tulevaisuuteen, vaan on saanut elää jatkuvan muutoksen aallonharjalla.

Kiitos kaikesta, ensi vaaleissa tavataan…